Miksi treenaan maksimivoimaa !

Välillä taas vähän juttua salin puolelta.

Harrastan siis monipuolisesti kaikkea ja sali on vahvasti mukana siinä. Se että yritän yritän yhdistää juoksua, salia ja pyöräilyä tuo tietyt haasteen ja olenkin huomannut että parhaiten voimailu onnistuu kun treenaan maksimivoimaa, toki on kausia kun teen muutakin siellä mutta varsinkin kohti kevättä ja kesää mentäessä pitää ottaa huomioon enemmän et minkä tyylistä treeniä teen.

Lämmittelyä jaloille ennen kunnon rääkkiä

Tässä on vähän ajatuksia miksi maksimivoiman treenaaminen kannattaa

*Maksimivoimaa voi treenata turvallisesti
  Teen noin 5 toiston sarjoja, tällä takaan sen että voin harjoitella raskailla painoilla ilman että kroppa on liian kovilla kuitenkaan. Ja kun toistomäärä on ennemmin 5 kuin vaikkapa 10 niin tekniikkakin pysyy paremmin kasassa

Maastavedon ykkönen menossa

*Tukee kaikkia harrastuksiani
Mitä ominaisuuksia tarvitsen lajeissani, no voimaa ja räjähtävyyttä ja juuri sitä tuolla tavalla treenaten saa. Ja sehän on ihan selvä että mitä enemmän voimaa pystyn tuottamaan sen parempia ovat tulokset.

askelkyykkyjä

*Vähemmän telakkaa
Kestävämpi keho ja vähemmän taukoa erilaisten kremppojen takia. Voimaharjoittelu asettaa kropan jännityksen ja paineen alle, tästä tulee keholle reaktio jolloin keho alkaa vahvistamaan itseään vastaavien tilanteiden varalle. Kun käytetty kuorma kasvaa ajan myötä kroppaa vahvistuu koko ajan. Tämä saa aikaiseksi vahvemmat luut, jänteet ja tukikudokset.

Painot odottaa kyykkääjää

*Lihasmassan kasvu
Normaalistihan lihasmassaa kasvatetaan 6-15 toiston sarjoilla. Mutta se että saisi maksimoitua tuon tulisi välillä treenata 1-5 toiston sarjoilla
Vähän hihantäytettä hankkimassa

*Hyvä pohja
Itselläni maksimivoimatreenit perustuu pitkälti perusliikkeistä kuten kyykyt, maaastaveto ym. Noissa liikkeissä käytetään paljon lihasmassaa ja vaativat suhteellisen pitkät liikeradat. Mitä enemmän käytetään lihasmassaa liikkeessä sitä raskaampia painoja voidaan nostella. Parhaimmat tulokset olen saanut kun keskityn perusliikkeisiin ja käytän vain heikkouksien parantamiseen avustavia liikkeitä

Jotain olkapäihin hakemassa

* Lihaskipua
Ei lihaskipua niin paljoa. Koska maksimivoimaharjoittelussa on tarkoitus kehittää voimaa ja suorituskykyä niin lihakset eivät kipeydy niin paljoa. Tämä on itselleni tärkeä asia koska en halua että joudun palautumaan treeneistä päivä tolkulla vaan pitäis seuraavana päivä jo päästä yleensä joko juoksemaan tai pyöräilemään. Maksimivoimatreenissä  keholle annetaan sopiva annos intensiteettiä ja siihen vastapainona riittävästi lepoa. Näin Lihakset  ja hermosto ehtivät palautua suhteellisen lyhyessä ajassa ilman liiallista kipua.  Kehoa ei siis tarvitse rankaista aina isolla kädellä  jotta saadaan tuloksia


Kuvaushetki 

Kommentit

Suositut